Usko ja tieto

Usko

Uskon kohde on Jumala, eivät esimerkiksi historialliset tai luonnontieteelliset tosiasiat. Eivätkä myöskään perustellut tai perusteettomat väittämät. Ne kaikki kuuluvat tiedon tai tietämättömyyden alueelle.

Voimmeko tietää mitään siitä, joka on kaiken tiedon ja myös jokaisen tietäjän takana? On sula mahdottomuus päästä elämän ulkopuolelle tutkimaan ja määrittelemään sitä, josta maailmankaikkeus kaikkine olentoineen ja energioineen ja aineineen on vuodattautunut, olla viisaampi kuin se, vuodattaja, syytön syy. "Hänessä me liikumme, olemme ja elämme..." Se, jota kutsutaan Jumalaksi, se on tiedon ulottumattomissa, joten siihen voi vain uskoa.

Jumaluuden ilmennyksiä, kuten ainetta tai ihmisruumista voimme tutkia, myös sielun liikkeitä. Tukimusvälineitämme ovat mm. järki, tunteet ja tahto, nekin Jumalan ilmennystä meissä.

Uskon ja tiedon suhde

Pekka Ervast on kirjassaan Teosofia hengen uskontona, luvussa Usko ja tieto käsitellyt uskon ja tiedon keskinäistä suhdetta. Hän päätyy kolmeen varmuuteen: olemisen varmuus, siveellinen varmuus ja yksinäisyyden varmuus, joista jokainen on uskon asia.

Uskosta esimerkkinä olemisen varmuus. "Olemisen kannalta on yhdentekevää, sanommeko 'tiedämme olevamme' vai 'emme tiedä olevamme', sillä olemassaolomme ei riipu tiedostamme. – – Olemisemme ei ole mikään tietämisen objekti, vaan subjektiivinen varmuus, jota vain uskolla lähestymme." Tämän voinee sanoa niinkin, että en pääse pois Elämästä, en voi hävitä olemattomuuteen. Olemisen varmuus on pohjimmiltaan Jumala minussa.

Toisten olemassaolon tiedostaminen pohjautuu siveelliseen varmuuteen (veljeys, rakkaus), mutta he ovat myös tietämisen objekteja, sillä havaitsemme toisemme fyysillisillä aisteilla, ollen esim. puheen välityksellä kosketuksissa keskenämme.

Väinö Lehtonen, Mysterioitten toiset kasvot siitä lainaus Usko Jumalaan.

Tieto

Ilmennyt maailmankaikkeus tunnettuine ja tuntemattomine luonnonlakeineen, näkyväisenä, näkymättömänä – tämä kaikki kuuluu tiedon saannin ja tiedon alueelle. Sitä sanotaan totuudenetsinnäksi, sen toiseksi, metafyysilliseksi puoleksi. Toinen totuudenetsinnän puoli on moraalisten totuuksien etsintä ja toteuttaminen.

Tiedolla ei ole mitään rajoja. Väitteen voi kiteyttää seuraavaksi kysymykseksi: Onko maailmankaikkeus ääretön vaiko äärellinen? Ymmärrys sanoo: Se on molempia, ilmenemättömänä ääretön, ilmenneenä äärellinen.

Tiedon saannin kohde on ilmennyt maailmankaikkeus, jota tutkimme aisteilla sekä havainto- ja mittavälineillä. Ne, sekä oma ymmärrys- ja vastaanottokyky muodostavat tiedon saannin rajat ja omaksutun tiedon määrän. Suhteensa omaan tietoonsa voinee ilmaista vaikka näin: Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa ja ymmärtää tietävänsä. Yksi ratkaistu kysymys synnyttää monta uutta.

Vuorisaarnan käskyjen sanotaan olevan toteuttajilleen alati syveneviä. Viides käsky kuuluu Pekka Ervastin esittämänä: Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Olemme alati sellaisessa "voimakentässä", jossa tekisi mieli sotia. Pysyttelemällä alati siinä "voimakentässä", jota on kuvattu sanalla rakkaus, voimme voittaa sotaisuuttamme ja suunnata siihen sisältyvät voimat rakentaviksi.

Tahto ja usko

Sanotaan, että kun järki ja tunne (rakkaus) ovat tasapainossa keskenään ja tukevat toisiaan, herää tahto. Tahto ja usko ovat oikeastaan sama asia. Sitä, jonka uskoo olevan oikein, sitä myös tahtoo ja tahto vie tekoihin. Tulokset sitten näyttävät, millaista uskon (tai sanan oikein) "laatu" on ollut. Kun sulattelee tuloksia, niin siitä kertyy kokemusta. Kokemukset puolestaan lisäävät ja jalostavat tietovarastoa, jos nöyrtyy ottamaan niistä oppia. Usko hyvään on täten hyvin käytännönläheinen, jokapäiväisiä toimiamme järjen kanssa käsi kädessä ohjaava "kyky".