Persoonallisuus todellisuuden ja jumaluuden ilmentäjänä

Persoonallisuus on kuin kupera linssi, jonka läpi todellisuus kuvastuu ylösalaisena. Millainen se linssi olisi, joka kuvastaisi todellisuuden sellaisena kuin se on?

Monen ihmisen mielestä on vaikea käsittää, että koko heidän maailmankuvansa riippuu heidän oman tajuntansa tilasta: jos tämä muuttuu, muuttuu koko käsitys elämästä. Useimmat uskovat esim. omaan sieluunsa eli omaan persoonalliseen minäänsä; kristitty sen "pelastukseen", materialisti sen kuolemaan, nykyajan ihminen yleensä sen sivistykseen ja kehitykseen. Vaikea heidän on tietysti käsittää, että jos heidän tajuntansa nykyinen painopiste siirrettäisiin fyysillisistä aivoista toiseen ylifyysilliseen tilaan, heidän uskonsa omaan persoonalliseen sieluunsa samalla haihtuisi; kristitty ei enää kaipaisi pelastusta, materialisti hämmästyisi sanattomaksi, kun kuoleman tuolla puolen olikin elämä, ja nykyajan ihminen yleensä näkisi sivistyksen turhaksi. (Pekka Ervast, Tietäjä 1915, s. 51–52.)

– – ja nykyajan ihminen yleensä näkisi sivistyksen turhaksi.?!
Toteamusta voi perustella mm. seuraavilla lainauksilla:

Paavali:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
   Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
   Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulle ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
(I Kor. 13:1–3.)

Jeesus Kristus
"Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat." (Joh. 15:22.)

– – –

Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu tulee siinä ohessa vähemmällä puuhalla. On puuhattava. On sivistyttävä, on järjestyttävä sivistyneiksi yhteiskunniksi, mutta yleensä sivistyksissämme on paljon turhaa. Teemme pahaa, tavoittelemme virvatulia. Sivistykset ovat yksi toisensa jälkeen kadonneet historian hämäryyteen ja niistä on jäänyt käyttöömme vain se, mikä niissä on ollut ikuista.

Elämme sellaisessa kehässä, jossa persoonallisuus on altis palvelemaan persoonallisuutta. Persoonallinen minä on tuolloin kuin kaikkeuden keskus. Persoonallisuus on hyvin arvokas silloin, kun Jumala voi ilmetä sen kautta ja avulla maan päällä, silloin kun persoonallisuus toteuttaa Isän tahtoa. Paavalin sanoin: "– – olen lain kautta kuollut pois laista – – ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa". (Gal. 2:19–20.)